Hei,
olen Paula!

Ihanaa olla avuksi.

Hei!

Täällä kirjoittelen minä HERSYVÄ: n perustaja,

sosionomi, valokuvaaja ja kahden ihanan lapsen äiti Jyväskylästä.

Olen hyvin perhekeskeinen ihminen.
Jo pienestä tytöstä saakka haaveeni on ollut tulla äidiksi.
Se on aina ollut ja tulee aina olemaan suurin unelmani.
Joka päivä tunnen kiitollisuutta siitä, että unelmani on toteutunut.
En väitä, että joka päivä äitiys olisi helppoa. Ei todellakaan, mutta äitiys ei ole itsestäänselvyys. 
Minulle on siis ollut hyvin luontevaa, että olen työksenikin hakeutunut lapsiperheiden pariin.
Haaveammattini oli nuorempana varhaiskasvatuksen opettaja ja niinpä lukion jälkeen päädyin opiskelemaan sosionomiksi. Opinnoissani suuntauduin lapsiin, nuoriin ja perheisiin ja sain varhaiskasvatuksen opettajan pätevyyden. Olen työskennellyt sosiaalialalla jo kymmenen vuoden ajan, joista suurimmaksi osin päiväkodissa 0- 6 -vuotiaiden lasten parissa. 

Vuosien varrella ja omien lasteni myötä ajatus lapsiperheiden parissa työskentelystä on vain vahvistunut, ja perheiden hyvinvoinnista on tullut minulle sydämen asia.
Haluan olla tukemassa perheitä heidän tavallisessa arjessaan. Sillä sitähän se elämä suurimmaksi osaksi on.
Aivan tavallista, mutta hyvin merkityksellistä arkea.

Äitinä kuitenkin tiedän, että perhearjessa voi kohdata monia haasteita. Aina avun pyytäminen tai sen saaminen ei ole helppoa. Haluaisin olla juuri se väylä, josta voisit matalalla kynnyksellä pyytää ja saada tukea arjen jaksamiseen. Lupaan kohdata sinut lempeästi, aidosti kuunnellen ja välittäen. Tarjoten palveluitani sydämellä.
Äidiltä äidille. Vanhemmalta vanhemmalle.

Perhehyvinvoinnin palveluiden lisäksi löydät valikoimastani myös valokuvauspalvelut.
Olen aina rakastanut valokuvia. Voisin selailla niitä tuntikausia ja muistella hetkiä valokuvien takaa. Usein asiakkaille kuvagallerioita valmistaessani hymyilen ja jopa nauran ääneen. Lasten riemu on niissä ihan parhainta.
Valokuvaus onkin ollut yksi rakkaimmista harrastuksistani jo monien vuosien ajan. Vuonna 2016 opiskelin Helsinki Design Schoolin valokuvaajan tutkinnon ja sen jälkeen olen tarjonnut valokuvauspalveluita erityisesti lapsiperheille.
Valokuvauksessa rakastan valoa, raikkautta, herkkyyttä ja aitoja hetkiä.
Niistä hetkistä haluan taltioida sinulle kauniita muistoja.

Yksi haaveeni on jälleen toteutunut HERSYVÄ: n myötä.
Kiitos sinulle, että mahdollistat unelmaani ostamalla palveluitani.
Kiitos, että saan olla jakamassa perheesi tärkeitä hetkiä.
Toivottavasti kohtaamme Hersyvän palvelun merkeissä.
Sitähän se lapsiperheen elämä nimittäin parhaimmillaan on.
Ihanan hersyvää!


Koulutustaustani

WHO Imetysohjaaja -koulutus / 2024

Baby Balance® - Vauvan refluksi ja sen hoito / 2023

Pediatrinen uniohjaaja / 2023

Miten auttaa lasta sopeutumaan isoihin muutoksiin? / 2023

Hyvän vanhemman salaisuus / 2023

Happiest Baby -itkuisen vauvan rauhoittamismenetelmä / 2023

Baby Balance® vauvahieronnan peruskurssi, moduuli 1 / 2022

Työ- ja yksilövalmennuksen perusteet / 2020

Imetystuen perusteet / 2019

Vyöhyketerapeuttinen vauvahieronta: kurssi vanhemmalle / 2018

Yrittäjän ammattitutkinto / 2017

Valokuvaajan tutkinto / 2016

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sosionomi / 2013

Ylioppilastutkinto / 2010